Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2018

Miksi suoladeosprayt on niin suosittuja?






Otsikon kysymys tupsahti mieleeni yhtenä päivänä, ja päätin pohtia sitä ihan näin blogissakin vähän. 
Salt of the Earth-mineraalisuoladeot on olleet hämmästyttävän suosittuja ja saaneet vain ilahtuneita, positiivisia käyttäjäkokemuksia! Siitä on nyt parisen kuukautta kun ne tulivat myyntiin, ja nyt alkaa selvästi uusintakierros kun silloin testiin tilatut alkavat loppua. 

Miksi näitä ylipäätään tuli meille myyntiin? Asiakastoiveesta!


Suoladeot olivat päässeet testiin asiakkaalle joka tekee fyysisesti rankkaa työtä ja pitkää päivää, ja ne oli vakuuttaneet tehollaan niin hyvin, että niitä piti saada lisää! Ja erityisplussan käytettävyydestä sai sprayna saatava pakkaus.

Kuulemma ensin epäilytti voiko nää toimia, ekotuotteet hygieniassa herättää vielä monenlaisia mielikuvia ja kukapa meistä haluaisi deon pettävän kesken työpäivän... Mutta sitten taas terveydelle paremmat valinnat kiinnostaa. 


Ja loppujenlopuksi tapasin asiakkaan, joka oli niiin ihanan innoissaan näistä ja suositteli ja osti näitä niin äidille kuin kavereillekin! ❤️



Teho näissä perustuu mineraalisuolojen tehokkaisiin antibakteerisiin ominaisuuksiin. 

Mitä muuta knoppia näistä löytyy?
  •  Alumiiniton
  • Vegaaninen, eläinkokeeton
  • Lisänä ihoa hoitavaa aloe veraa
  • Pitkäkestoinen 
  • Ei jätä valkoisia jälkiä
  • Luonnollinen

Näitä löytyy kolmea eri tuoksua naisille, yksi miehille ja tuoksuton. Spray on kätevä käyttää ja deo kuivuu nopeasti. 



Mitä eroja ollaan huomattu kaupan deoihin? 

  • Vaikka pullo tuntuu pienemmältä kuin tavalliset, nää kestää oikeasti pidempään! Meillä on Elinan kanssa molemmilla kestänyt yksi pullo jo 2kk. Hyvä hinta-laatu suhde siis. 
  • Jos urheilee paljon tai töissä on hikinen päivä, tää ei silti ala haista pahalle. Tiedättekö, kun perusdödöihin tulee sellainen vähän eltaantunut haju hikoilun seurauksena, ei haise hiki mutta ei haise kyllä hyvällekään? Nää pitää fiiliksen raikkaampana ja sitä pahaa hajua ei tule. 
  • Suoladeot on deodorantteja, ei antiperspirantteja. Siltikin ainakin itse huomaan, että pari ekaa päivää oli outo olo (hikoilenko mä, oh my...), mutta sen jälkeen fiilis on pysynyt raikkaana. Eli vaikka kuinka hippuloisin tuolla menemään, kainalot ei kastu sen enempää kuin antiperspirantillakaan. 
  • Helppo, nopea! Ja ilman ponnekaasuja, jotka joskus tekee kipeetäkin. Hellävarainen.

Suoladeoja on lähtenyt tosielämän testiin ensin brändilähettiläille Liinalle (@liinail) & Jasulle (@elamaltakaikensainblogi). Sieltä saimme molemmilta jatkoon-checkin! 

Jasu kertoi, että hän on löytänyt kaksi oikeasti toimivaa luonnonkosmetiikan dödöä, joista tää on toinen. Liinalta tuli kehut siitä, että pitää jopa salilla! 

On ihanaa kun on ympärillä tiimiä joka testaa tuotteita ja joilta saa oikeasti rehellisiä mielipiteitä, monesti sitä on kauppiaana aika itsekseen tuotteidensa keskellä. Ei voi olla kuin kiitollinen, meidän tiimi on ihan täys kymppi! <3 




Nyt myöhemmin dödöt pääsi uudestaan mielenkiintoiseen testiin, hyvinvoinnin ammattilaiselle Miisalle (@mmiisajasmiina)! Myös hänellä urheilu on päivittäinen elämäntapa ja odotinkin innolla mielipidettä. Ja kuinka ollakaan, kun tuli Black Wknd ja nää huippunaiset sai valita lempparituotteensa, Miisa valitsi nää deot! 

Meillä on siis jo aika hyvä kattaus dödöistä tosielämässä testattuna. Olen myös itse käyttänyt jo kohta yhden pullon ja ystäväni Elina osti juuri seuraavan itselleen. 

Kiinnostaako sua luonnollisemmat vaihtoehdot myös dödöihin? Tässä ainakin yksi erittäin varteenotettava vaihtoehto jolla vahvat suositukset! 

Löydät Salt of the Earth-deot kaupasta täältä. 



Seuraavaksi otankin ihan ajatuksen kanssa testiin Carita Cosmetiikan uutta valikoimaa, deovoiteita! Olen omaani käyttänytkin jo silloin tällöin ja se on toiminut oikein mainiosti. Nyt kun suoladeo on päästetty jatkoon, lähtee seuraavaksi tää voidemalli ihan jokapäiväiseen käyttöön. Kertoilen pian kuulumisia senkin osalta. 

Ihana kun luit taas näitä juttuja, palataan pian <3 
Hauskaa päivää sulle!

torstai 1. marraskuuta 2018

Lokakuun suosikit

Hellurei! 
Taas on kuukausi vaihtunut ja päästään tutkailemaan kuukauden suosikkituotteita. Näillä top-listauksilla on kyllä suorastaan hämmentävän suuri suosio, joten jatketaan ehdottomasti! Nyt jaottelin näitä kahteen ryhmään niin saatte parempaa kuvaa eri ryhmien suosikeista.
Lokakuun osalta paletti meni uusiksi monellakin tapaa. Sesonki alkaa jo toden teolla ja meillä on ollut mahtavia yhteistyökuvioita. Tutustu ihmeessä esimerkiksi aivan ihaniin supermimmeihin meidän tiimissä, brändilähettiläisiin! Heidät löydät kaupan Somessa-sivulta.
Myös uutuuksia tuntuu tulevan sellaista tahtia, että varmastikaan keskenään samanlaisia top-listoja ei tule ikinä tehtyä! 

Ekosiivous top 5 


Lokakuussa on siivoiltu varsin ahkerasti! Ja mikäs sen parempaa kun siivoaminen tehokkailla mutta luonnollisilla siivousaineilla. Siivoussuihkeet ovat olleet hurjan suosittuja eikä ihme, etikkapohjainen suihke putsaa oikeasti lian kuin lian! Itse olen tällä pelastanut kylppärin lattiat hiusväristä, ihan hyvä suoritus suihkeelta kyllä :D



Pyykkipulverien suosio oli hurja jo heti alkuun, mutta lokakuussa se olikin jo ihan eri levelillä! 
Mikä on ihan loogista, pääsääntöisesti ollaan jo aika tottuneita pyykkietikan käyttäjiä, joten ihan luonnollinen jatkumo onkin siirtyä myös itse pyykinpesun puolelta luonnolliseen vaihtoehtoon. 



 

Vanilla Bean on syksyn uutuustuoksu ja se on kyllä löytänyt paikkansa. 
Pehmeä, balsamimainenkin, luonnollinen vanilja on monen mieleen, ihana tuoksu. 
Ja arvatkaas mitä? Kuulin pientä huhua, että kovasti odotettu vaniljan tuoksuinen imurointipuuteri olisi tulossa jo aivan pikapikaa, jes!





Siinä missä Makea Sitrus on super freesi joka hetken siivoustuoksu, Raikas Metsä taas tuo männyn, eukalyptuksen ja teepuun tuoksuna ihanan suomalaisen raikkaan fiiliksen kotiin.
Etenkin näin talviaikaan ihan nappituoksu!

Siivoussaippua on sellainen joka kodin must have - ja sen olette selvästi huomanneetkin. 
Väitän, että mikään muu meidän tuotteista ei ole yhtä monikäyttöinen kuin tämä saippuapala! Käytä sellaisenaan hieromalla kosteaan rättiin, raasta suihkeeksi pulloon, käytä pyykinpesussa hurjan tehokkaana tahranpoistostickinä... You name it!


Ihonhoito top 5



Mineraalisuolan voimalla tehoavat deosprayt ovat olleet itselleni yksi suurimpia syksyn yllättäjiä. 
Ne tulivat valikoimaan asiakastoiveen perusteella ja testasin näitä itsekin vasta silloin, ja kyllä, yllätyin! Kertaakaan ei ole pettänyt. Suola on vaan uskomattoman tehokas aine kun se on oikeassa muodossa ja oikeassa paikassa! 
Näitä lähti testiin myös brändilähettiläille Liinalle ja Jasulle, joilta molemmilta saatiin jatkoon-vastaus. Mahtavaa! 





Carita Cosmetiikan uudet shampoopalat ovat myös kaupan uusimpia juttuja. 
Nokkonen on luonnon tehoaine joka tasapainottaa talin eritystä ja elvyttää hiuspohjan verenkiertoa. Eli suomeksi, vähentää hiuksen rasvoittuvuutta ja huolehtii sen hyvästä kasvamisesta. Ihana uutuus!



Tarvitaanko teilläkin yleispätevä, hellävarainen koko perheen käsisaippua? Vahva suositus kahvi-saippualle! 
Saippua sisältää oikeaa jauhettua kahvia, joka poistaa tehokkaasti hajuja käsistä (keittiösaippuana siis ehdoton) ja kuorii ne likaisimmatkin kädet puhtaiksi.
Hellävaraista puhtautta ihoa kuivattamatta, erittäin onnistunut saippua!



Ja tässä toinen koko perheen mahtisaippua, sopivasti vielä jaetulla kolmospaikalla kahvi-saippuan kanssa! 
Carita Cosmetiikan suolasaippuat ovat olleet tykättyjä koko sen ajan kun niitä on meillä ollut, lokakuussa hajusteeton Naturel oli suosituin versio. 




Hajusteeton suoladeo oli myös suosittu tässä kuussa. 
Monesti tulee tehtyä postauksia koskien erilaisia tuoksuja ja monta kertaa minulta kysytäänkin, että onko hajusteettomia versioita tarjolla. Kyllä on! 
Aina kun mahdollista, valitsen valikoimaan tuoksullisten lisäksi myös hajusteettomat versiot. Tiedän, että moni teistä suosii ennemmin täysin hajusteettomia tuotteita ja teen parhaani, että niitä aina löytyy :) 





Sellainen setti oli lokakuussa teidän mieleen. Hurjaa miten äkkiä listat muuttuu!
Mitähän marraskuulta on sitten aikanaan näytettävää? Ainakin meillä on tulossa niin kivoja uutuuksia notta eihän tässä meinaa millään malttaa pitää niitä vielä piilossa, haha! 

Kaikki tuotteet löydät kaupasta www.desteco.fi tai listauksen tuotenimen linkistä.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Asiakaskokemuksia ja vinkkejä pyykkietikasta


Kaikki varmasti tietää jo, mitä mieltä mä olen pyykkietikasta. Pois en vaihtaisi! 
Mutta, mitä mieltä te olette siitä olleet?
Mulla on nyt niin onnellinen tilanne, että tässä on suoraan teiltä tulleita käyttökokemuksia ja vinkkejä, ihan sieltä aidosta arjesta.
Katsotaan, mitä sieltä löytyy!



  "Hyväntuoksuista pyykkiä ei ole koskaan liikaa"

"Pyykkien huuhteluun, huoneen raikastamiseen, paras on tunkkaisen teinin ja heidän vanhempiensakin kenkien raikastamiseen" 

"Pyykin lisäksi käytän siivouksessa. Loraus latianpesuveteen niin koko kodin valtaa raikas ihana tuoksu ja tulee puhdasta"

  "Sohvan raikastus koiran jäljiltä"

  "Tavallisia huuhteluaineita ei voi käyttää kaikkiin tekstiileihin, pyykkietikkaa voi. Voi käyttää esim wc:n pesuun ja erinomainen hanoihin."



  "Raikastaa pyykin eikä haittaa jos 4kk ikäisen lapsenlapsen pyykkiä on seassa, etikka käy hänenkin pyykkiin"

  "Mökkivaatteista saa savun hajut hyvin pyykkietikalla pois"

"Raikastaa vanhemmankin koneen tehokkaasti, on taas kuin juuri pakasta vedetty"

"Paras huuhteluaine allergiselle. Pyyheliinat eivät tuoksu koskaan enää ummehtuneelle kuten ei muutkaan vaatteet. Aivan parasta"

"Raikastaa turvallisesti lasten vaatteet eikä allergisoi"

  "Paras huuhteluaine ja tuoksujen tuoja, ekologinen yms. Mitä sitä selittelemään, paras on paras!"



Monta hyvää tärppiä käyttöön otettavaksi, löysitkö sä jotain uusia juttuja tästä? 
Kaikki pyykkietikat löydät kaupasta täältä.

torstai 4. lokakuuta 2018

Kesäkauden suosituimmat top 10

Ulkona on pakkasta jo näin iltaisin ja talvi tekee tuloaan, jokohan me laitettaisiin kesäkauden suosituimmat tuotteet ihan listaan? 
Hauska sinänsä, että nyt kun lokakuu on päässyt vauhtiin niin tiedän jo nyt, että tämän kuun lista tulee näyttämään jo ihan eriltä! Aika jännä nähdä. 

No, mitä meidän tuotteista te valitsitte eniten koriinne? 


Nordic Air on kirpsakan raikas tuoksu pyykkiin. Löydät sen täältä.
 1. CLS pyykkietikka Nordic Air
Tää on CLS pyykkietikoiden suosituin tuoksu, sellainen hienostunut ja raikas versio monesta Cotton-tuoksusta. 
Moni tykkää, että etenkin lakanapyykkiin ihan bueno!


Mandariini on hedelmäinen koko perheen suosikki! Löydät sen täältä.
 1. Naturette pyykkietikka Mandariini 
Kaksi mun kodin lempparimerkkiä jakaa ykkössijan, aika paha! 
Okei ei oikeesti oo paha, musta on ihanaa että molemmat löytävät ostajansa yhtä lailla <3
Mandariini on aika koukuttava tuoksu, pakko myöntää...


Sitruuna imurointipuuteri on kolmesta tuoksusta ehdottomasti suosituin. Löytyy täältä.
3. Naturette imurointipuuteri Sitruuna
Joko oot testannut imurointipuuteria? Tunkkaiset matot ja kodin tekstiilit, sohvat jne saa kyytiä kun ripottelet tätä niille, kuin pikapesu ilman vettä.
Jättää jälkeensä ihanan raikkaan sitruunan tuoksuisen kodin ja imurin, ei huono juttu!


Eksoottisen pyykkietikan löydät täältä.
4. Naturette pyykkietikka Eksoottinen
Trooppinen ja vienosti hurmaavan kukkainen tuoksu on valloittanut ilmeisen monen sydämen! Tää on myös siitä kiva, että kukkaisesta tuoksusta huolimatta ei ole kovin pelkästään naisellinen, käy koko perheelle ihan mainiosti. 


Kauppiaan kestosuosikin löydät täältä.
 5. CLS pyykkietikka Jungle Fruit
Mä olen rakastanut tätä tuoksua siitä asti, kun sain sen käsiini Candle Light Storyn soijavahakynttilänä. Taitaa olla kolmas pyykkietikkapullo menossa nyt!

Moroccan Mintin löydät täältä.
5. CLS pyykkietikka Moroccan Mint
Tätäkin on tullut hyvinkin ahkerasti käytettyä, etenkin kun mukaan tuli tää tuoksu siivoussaippuana, oli pakko saada sama käyttöön myös pyykkietikkana!

Sitruuna ja appelsiininkukka on bueno yhdistelmä pyykkiin! Tästä tuotteeseen.
5. Naturette pyykkietikka Sitruuna-Neroli 
Tiedätkö mikä on tuo nimen perässä oleva Neroli?
Appelsiininkukka, joka sopii sitruunan kanssa aivan buenosti koko perheen raikkaaseen pyykkiin. Mä tykkään, selvästi tekin ootte tykänneet!


Supertehokas siivoussuihke pelastaa arjen kiireissä, käytössä myös minulla! Klikkaa tästä lisätietoihin.
8. Naturette siivussuihke Makea Sitrus
Tiesit varmaan jo, että etikka on tehokas siivousaine? Tähän suihkeeseen on yhdistetty niin etikan kuin muidenkin luonnollisten tehoaineiden hyödyt, oikeasti super tehokas!
Tällä mm. allekirjoittanut on putsannut hiusvärinsä kylppärin lattiasta, oli ihan kiva, että ne lähti... Suosittelen etenkin tuonne kylppäriosastolle, lähtee kalkit saumoista ihan juoksemalla!


Hilgén etikoita on myyty vuoden aikana niin lukematon määrä, ettei pysy perässäkään! Kurkkaa Hilgét täältä.
9. Hilgé pyykkietikka BomBom
9. Hilgé pyykkietikka Niitty
Hilgét, oi meidän pisimpään myydyt pyykkietikat! Hilgét on aina varma valinta. Nää myydään joka kerta ihan hujauksessa, välillä en ehdi edes markkinoida yhtään kun ne jo hupenee.
Kesän aikaan meillä oli jonkin aikaa nää loppu, mutta silti ne kiipesi tälle listalle. Not bad!


Vanilla Bean on ollut tykätty uutuus, vihdoin ekovalikoima kasvaa myös ihan pyykinpesuun! Tsekkaa tästä.
+11 Naturette pyykkipulveri Vanilla Bean
Tän halusin vielä nostaa esiin, koska pyykkipulverit teki ihan älyttömän ensitulemisen valikoimaan! Näitä oli meillä varastossa syyskuun 3 vikaa viikkoa, ja silti Vanilla Bean-tuoksu kiilasi 11.sijalle koko kolmen kuukauden myyntijaksolta. 
Parasta pyykkipulvereissa on mun mielestä riittoisuus ja älyttömän puhdas ja raikas pyykki! 


Tällaista tällä kertaa, hyvin meillä kyllä on ollut siisti ja puhdas kesäaika! 
Oliko listalla sulle uusia tuttavuuksia vai ootko ehtinyt näitä jo tutkailla?

Kaikki tuotteet löydät lisätietoineen ja tarkempine käyttöohjeineen kaupasta www.desteco.fi


sunnuntai 30. syyskuuta 2018

CLS Siivoussaippua vauva-arjessa


Miten CLS Siivoussaippuat toimivat kiireisessä vauva-arjessa? 

Siivoussaippuat pääsivät ihan kunnon testiin ystäväni Camillan ja 1-vuotiaan Juuson toimesta!
Camilla on kyllä varsin tehokas supermamma, handlaa kodin ja vauva-arjen ja opiskelee samalla täyttä päätä rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa, joten hyvät, nopeat ja turvalliset siivousaineet kyllä jelppaavat arjessa.

 
Tällaisen yhteenvedon saippuoista häneltä sain ⤵️

" Testasin tuoksutonta ja rosmariinin tuoksuista siivoussaippuaa innolla, koska pojan syntymän jälkeen on alkanut ajattelemaan enemmän kaikkia ”turvallisuusjuttuja”, ja näin en oo uskaltanut käyttää perinteisiä suihkutettavia siivousaineita ollenkaan, kun ainahan niistä jotain ylimäärästä hengitysilmaan jää. Pisteet heti kotiin siis myrkyttömyydestä! 

Taaperon ruokailut on mitä on; siivoamista riittää. Ennen oonkin putsannut ruokasotkut muovisesta syöttötuolista (ja syöttötuolin tarjottimesta), ruokapöydästä ja lattioista veteen laimennetulla etikalla. Ihan hyvin sekin on toiminut, mutta yllätyin, miten hyvin siivoussaippualla lähti ”pintalian” lisäksi rasvaisuus ja myös ruuasta jääneet värjäytymät! Ruokailutilassa käytin tuoksutonta versiota.

Rosmariinin tuoksuista siivoussaippuaa käytän muissa tiloissa, ja sitä säilytän kylpyhuoneen hyllyllä esillä, koska onhan se niin nättikin! Ja siten sitä tulee käytettyä harvase päivä ja huoneessa on ihana, raikas rosmariinin tuoksu!"




Näitä on niin kiva kuulla, kiitos Camilla!
❤️
Kodin kemikaalikuorma on arjessakin yllättävän suuri, ja etenkin lapset ja lemmikit ovat alttiita erilaisten yhdisteiden vaikutuksille kodin pinnoilla ja huoneilmassa.
Valinnoilla on merkitystä, onneksi nykyään on näitä laadukkaita ja tehokkaita vaihtoehtoja arkeen! 


Löydät CLS Siivoussaippuat kaupasta www.desteco.fi

Jos haluat nähdä lisää siivoussaippuasta lapsiperheen arjessa, laita seurantaan meidän ihanat brändilähettiläät @liinail & @elamaltakaikensainblogi <3

torstai 1. helmikuuta 2018

Tammikuun 5 suosituinta tuotetta

Heippa!

Kurkataas tänään vähän tammikuun yhteenvetoa kaupasta suosikkituotteiden osalta.
Puhdasta ja hyväntuoksuista tuntuisi olevan nämä tammikuun jutut!

Hauska ihan ajatuksella eritellä tuotteet toisistaan ihan vain raporttia tuijotellen. Myynti on kuitenkin todella tasaista tiettyjen segmenttien tuotteiden kesken, joten arkena noita jotain yhden ja kahden kappaleen eroja myynnissä ei kyllä huomaa.

Tämäkään tilasto ei ole täysin vedenpitävä, mutta ei anneta sen häiritä. Kaikkia tuotteita ei ole ollut varastossakaan koko kuukautta, ja itseasiassa moni näistä on ollut myynnissä vain puolet kuukaudesta. 

Mitkä tuotteet sitten olivat tammikuun top 5?



 1. Saaren Taika pyykkietikka Ruusu
Vaikka Ruusu on uutuus joka saapui vasta liki kuun puolivälissä, ehti se silti kiilata itsensä kuukauden suosituimmaksi. Ja onhan se nyt ihanan tuoksuinen, kukkiva ruusutarha! Tuoksu tulee aidoista 100% luonnollisista eteerisistä öljyistä, ja sen huomaa. Aito!





 2. Saaren Taika pyykkietikka Baby Powder
Baby Powder taisi pitää kärkikastia silmällä jo joulukuussa, jolloin Saaren Taika-tuotteet meille tulivat. Tosi kiva, mieto ja pehmeä tuoksu. Tätä käyttää mielellään myös äitini, joka reagoi tuoksuihin todella herkästi. Eteerinen öljy miedosti tuoksuvana sopii useimmille tuoksuherkemmillekin. Tämä "hävisi" ruusun tuoksulle niinkin hurjasti, kuin yhdellä pullolla, haha!






 3. Hilgé pyykkietikat

Hilgén pyykkietikat ne vaan yllättää joka kerta kun niitä erä tulee. Näitä myytiin tammikuussa tismalleen samat määrät kaikkia, ja tälläkin hetkellä kolme tuoksua myyty loppuun varastosta. Onneksi luultavasti jo maanantaina tulee lisää, saa taas täyttää varastohyllyt kaikilla ihanilla tuoksuilla! Laventeli & Co on Hilgéistä suosituin, heti sen jälkeen tulee BomBom. 

 



 4. Saaren Taika vegaaninen, soodaton & alumiiniton deovoide Cabo Verde 

Kuukauden yllättäjä! Saaren Taika deovoiteissa yleisesti suosituin tuoksu on Tropical, mutta tammikuussa Cabo Verde vei sen tittelin. Tuoksuu miedosti teepuuöljylle ja piparmintulle. Soodaton deo sopii herkkäihoisimmillekin eikä kutita, eikä se sisällä lainkaan kroppaan kulkeutuvaa alumiinia. Erityistä plussaa deoille riittoisuudesta!




 5. Imurointipuuterit

Imurointipuutereista neljää (Cotton, Kesäsade, Sitrus, Puuvilla) myytiin kaikkia sama määrä. Imurointipuuteri tuo ripauksen luksusta siivoukseenkin, puhtaassa ja siistissä kodissa fiilis on muutenkin hyvä, mutta hyvän tuoksun kera vielä parempi! Parastahan näissä on kyky hajujen sitomiseen, tuoksu ei siis peitä mitään hajua, vaan puuteri imee hajun itseensä ja jättää kivan ja raikkaan tuoksun tilalle. Win-win! 

Onko nämä jo teille tuttuja tuotteita, löytyykö listalta omiakin lemppareita?

Vanhat suosikit pitää pintansa ja uusia tuttavuuksia nousee suosikkilistalle koko ajan. 
Jännä nähdä, miltä lista näyttää muutaman kuukauden päästä, saatika vuoden päästä tammikuulta?

tiistai 23. tammikuuta 2018

Palasaippuasta faktaa ja fiilistä


Aloin tässä jokunen päivä sitten miettiä, kuinka omat päivittäiset ihonhoitotuotteeni on vaihtuneet ihan täysin tässä vuoden sisällä. Ehkä suurin muutos löytyy saippuoista - oon nykyään ihan koukussa palasaippuoihin! 
Vuosi sitten mun asunnossa ei ollut ikinä ollut palasaippuaa ja ajatus siitä kuulosti oudolta, vaikeasti käytettävältä ja tosi mummolamaiselta.  





Meillä alkaa olla palasaippuaa kylppärissä joka lähtöön, se on lähtenyt ihan lapasesta. Niitä voi ihan hyvin pitää useampaa kerralla, ne vie saman verran tilaa kuin aiemmin se yksi nestemäinen saippua. Jos tuote on pullossa, mulla ei koskaan oo useampaa sorttia kerralla. Mihin mä ne pullot meidän hyvin tehokkaasti neliöidyssä kylppärissä tunkisinkaan, haha... 

Parasta palasaippuassa on sen helppous, toimivuus ja monikäyttöisyys. Ja ihanat tuoksut!
Samaa palaa käyttää niin vartalolle, hiuksille kuin kasvoillekin. Näitä löytyy koko ajan enemmän myös erityisesti kasvoille tai hiuksille kehitettyjä versioita. Kun ottaa tavaksi huuhdella palan aina käytön jälkeen ja laittaa se ilmavasti kuivumaan, se pysyy myös hygieenisenä. 
Kun pala alkaa olla vähissä, voi sen jämän laittaa käsipesusaippuaksi. Käsien pesuun riittää hyvin pienempikin pala. 





Itse olen huomannut monta ja taas monta hyvää syytä käyttää palasaippuoita, etenkin koska iho kiittää.
Mulla on helposti kuivuva ja halkeileva iho. Etenkin talvisin se ärsyttävä kiristelevä ja kutittava tunne on arkipäivää. Onneksi on sheavoi ja hyvä kosteusvoide.

Mun iho ei ole ikinä ollut näin hyvässä kunnossa. Oikeasti!
Meillä oli tänäkin aamuna -24 pakkasta, ja silti keskellä talvea hiukset kiiltää enemmän ja sähköistyy vähemmän kuin naismuistiin eikä ihoa kiristele yhtään. 
Hiuksissa ja hiuspohjassa on tullut hurja ero nestemäisiin shampoisiin. Palasaippua on pitkän ja paksun tukan kanssa myös tosi helppo, paljon helpompi saada se levitettyä joka kohtaan tyvessäkin kun tukkaa on paljon. Hiuksista tulee kiiltävät, puhtaat ja niihin jää sopivasti vielä rakennettakin. Ei lättätukka-efektiä! 
Samoin iho ei enää kuivu ja kiristele palasaippuoiden käytön jälkeen, ja jos päätän hemmotella itseäni, ihanat sokeriscrubit viimeistelee fiiliksen. Sokeri kuorii ja kaakaovoi jää iholle kosteuttamaan sitä, tuoksu on överihyvä. Eikä tosiaan tarvitse rasvailla sen jälkeen!


Jos hyödyt perustellaan kylmin faktoin...

- Nestemäisissä saippuoissa yleisin yhteinen ainesosa INCI-listassa ovat erilaiset sulfaatit, vahvoja tensidejä, jotka aiheuttavat ihoärsytystä. Palasaippuat ovat hellävaraisempia eivätkä ryövää iholta kaikkia sen luontaisia rasvoja, päinvastoin.

- Palasaippuoissa ei käytetä ylimääräisiä ainesosia. Ainakaan niissä mitä minulla on myynnissä, en ole perehtynyt mitä ns. markettipaloissa on. Ylimääräiset säilöntäaineet ja kemialliset puhdistavat ainesosat ovat tässä pääosassa. Ei kiitos!

- Luonnollisempi vaihtoehto. Kyllä itseäni ainakin kiinnostaa, mistä käyttämäni tuotteet on peräisin, tai esim. onko niiden ainesosia testattu eläimillä. Vaihtoehtoja on monia, myös täysin vegaanisia. Kaikki meillä myynnissä olevat saippuat ovat myös suomessa käsintehtyjä. 

- Riittoisuus. Palasaippua kestää oikein käytettynä monta kertaa pidempään kuin nestemäinen. Ostaessasi palasaippuan, ostat vain sen saippuan. Nestemäisissä saippuoissa maksat myös ylimääräisten kemikaalien lisäksi ihan vain vedestä. 

- Muovijäte on ollut taas otsikoissa ja sen vähentämisestä ja kierrättämisestä on ollut paljon puhetta. Kannattaa muuten lukaista joskus artikkeleita mikromuoveista vesistöissä. Haluatko sinä tietämättäsi syödä järvi- tai merikalan mukana jonkun kosmetiikkatuotteiden kemikaalijäämiä? Pienenpienet, mm. kuorinta-aineissa käytetyt mikromuovihelmet kemikaaleineen läpäisevät puhdistamot, kulkeutuvat vesistöön, kaloihin ja lautaselle. Nami. Palasaippuoissa joita meillä on valikoimassa, ei käytetä mikromuoveja missään muodossa!





On hassua, miten pienellä muutoksella onkin niin suuri vaikutus sekä meille että ympäristöllemme. 
Win-win-win, kemikaalikuormaa pienemmäksi, ihon kuntoa paremmaksi ja ympäristöhaittoja vähemmäksi. Pois en vaihtaisi! 

Kaikki palasaippuat ja muut kotimaiset, vastuulliset ihonhoitotuotteet löydät täältä.